Pentuvaraus / ehdot

Bosguard Boerboel pentujen varausehdot ja hinnat

YLEISTÄ PENNUISTAMME

Olemme tarkasti harkiten valinneet jalostuskoiramme ympäri Eurooppaa, Hollannista, Portugalista ja Britanniasta huippulinjoista. Kaikkien koiriemme vanhemmat ovat suoria Etelä Afrikan tuonteja. Huolellisella jalostusmateriaalin valinnalla pyrimme varmistamaan, että linjoissamme säilyy rodun alkuperäinen voimakas, tasapainoinen, älykäs ja peloton luonne, käyttöominaisuudet, sekä vaikuttava ulkomuoto.

Pennut ja koiramme elävät lapsiperheen arkea meidän kanssamme, tottuen ääniin, lapsiin, koiriin ja vieraisiin. Kaikki pennut lähtevät uusiin perheisiinsä sirutettuina, rekisteröitynä, rokotettuina, madotettuina, sekä eläinlääkärin tarkastamina aikaisintaan 8 viikon ikäisinä.

Aloitamme sisäsiisteyden osalta kouluttamisen jo kasvattajalla, jotta pennun tulevissa kodeissa olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat sisäsiisteyden oppimiseen. Testaamme pentueet, jotta voimme parhaimmalla mahdollisella tavalla valita pennun vastaamaan jokaisen tulevan kodin toiveita ja tarpeita.

Pennun mukana tulee täysi ja elinikäinen kasvattajan tuki.

PENTUJEN HINNAT

Pennun kokonaishinta on 2600€ Hinta koostuu kahdesta osasta, varausmaksusta (520€) ja loppumaksusta (2080€)

Meillä on jonotuslista käytössä ja otamme vastaan alustavia varauksia pentueita varten, mutta pennun varaus on sitova vasta, kun varausmaksu on maksettu.

Pennun hinta ei sisällä kuljetuskuluja eikä muita kuluja, jotka tulevat mahdollisesti 8 viikon iän jälkeen:
Rokotukset, raivotautirokotus ja eläinlääkärin terveystarkastus 100€ (13vk). Ylimääräiset madotuskuurit 20€
Lisähoito 8 viikon iästä alkaen 30€/viikko.

VARAUSMAKSU
Maksetaan kun tulevan pentueen raskaus on vahvistettu, varaus on sitova maksun jälkeen ja varausmaksu vähennetään loppusummasta.

Mikäli emme löydä pentueesta sinun kriteereihisi sopivaa pentua, tai elämäntilanteessasi tapahtuu joku suuri muutos, jonka vuoksi pennun hankintaa pitää siirtää, voidaan varausmaksu palauttaa tai siirtää seuraavaan pentueeseen erikseen sovittaessa tapauskohtaisesti.

LOPPUMAKSU
Loppumaksu maksetaan pentujen ollessa noin 6vk kun pentutestit on tehty ja pentu on valikoitunut jokaiseen kotiin. Varausmaksu vähennetään kokonaissummasta. Pentu luovutetaan kun maksu on kokonaisuudessaan maksettu.

BOSGUARD BOERBOELS TAKUU

Jalostuksessa käytetyt koiramme ovat kaikki kuvattuja ja DNA testattuja.
Haluamme kuitenkin antaa jokaiselle pennulle takuun 18kk saakka, koskien vakavia perinnöllisiä/
geneettisiä sairauksia (sydän, munuaiset, maksa jne.) mikäli nämä ilmenevät ennen 18kk ikää.
Vikojen toteamisen tekee ostaja omaan lukuunsa käyttämällään eläinlääkärillä ja lopullinen päätös korvauksen perusteesta tekee kasvattajan oma eläinlääkäri. Huomaa että kyynärien tai lonkkien osalta emme voi antaa takuuta polygeenisen periytyvyyden vuoksi. Nämä kuitenkin katsotaan aina tapauskohtaisesti.
Takuun piirissä oleva pentu korvataan seuraavasta pentueesta.

Kiinnostaako sinua Bosguard Boerboel pentu?

Yhteystiedot

Puhelin/Whatsapp: + 358 45 137 6485
Email: bosguardboerboels@gmail.com
Osoite: Båtvikintie 189, 06200 Porvoo
Vierailut yleensä viikonloppuisin - sovittava erikseen
Liity postituslistallemme

Saat tietoa tulevista pentueista ja pentupäivityksiä sekä tietoa kennelin toiminnasta.